Tänään olemme tuhranneet tälläisiä kummallisia palasia. Piti raahata palat vielä ulos jäähylle hankeen, jotta saisi jonkillaisen kuvan. Sisällä oli vähän hämärää.


401552.jpg


Nyt mietimme miten yhdistämme ja millä värillä. Näistä pitäisi tulla jotain paloja virkkuuringin tropiikkityöhön. Pari ideaa on odottamassa myös vielä päänupissa. En vain ymmärrä miksi kuva ja ajatus eivät onnistu hyvin virkkuussa.... Aina on asia jonnekkin päin kallellaan. Juuri siten kun ei halua. Vaadinkohan itseltäni liian paljon?

Vapaavirkkaus onkin ollut minulle oikea haaste, ihminen joka aina on tehnyt mallin mukaan tai suunnitelman mukaan. On mennyt oikein jonkin aikaa jotta osaisi sisäistää mitä vapaavirkkaus tarkoittaa,tuntuu silti että pitäisi olla joku kaavakuva, että työstä tulis oman ajatuksen mukainen.

Pikku apulainen on välillä vielä siinä sivussa keriä testannut....ainakin Novita on ollut hyvin kestävää kun puree ja potkii lankakeriä. Yritämme saada tulevaisuudessa kuvan lankojen testauksesta.